Kotimainen ja Aalto-yliopiston sisäinen liikkuvuus
31.03.2010
Kotimaisen liikkuvuuden eli JOO --opintojen mahdollisuus Aalto-yliopiston korkeakoulujen välillä loppui tämän vuoden alusta, koska JOO-liikkuvuutta on vain eri yliopistojen välillä.
Aallon sisäisen liikkuvuuden menettelytavat ja mekanismit eivät olleet vuoden vaihteessa vielä kunnossa. Tästä syystä yli korkeakoulurajojen tapahtuva opiskelu koki vuoden alusta taantuman suhteessa aiempiin mahdollisuuksiin. Aallon sisäisen liikkuvuuden tarvitsemat muutokset JOOPAS-järjestelmään saadaan valmiiksi vappuun mennessä, jolloin haku syksyn kursseille aukeaa.
Opiskelijoiden toivotaan laventavan opintojaan toisten koulujen tarjonnalla. Mutta se, että korkeakoulut yhdistyivät, ei tarkoita sitä, että opiskelijat voisivat jatkossa osallistua vapaasti mille tahansa Aalto-yliopiston koulujen kursseille. Kurssitarjonta tulee edelleenkin olemaan rajattua ja opinnot on joka tapauksessa aina hyväksytettävä HOPSiin. Kurssitarjontaa lisätään sekä lisäämällä kursseja normaalista opetustarjonnasta Aallon sisäiseen tarjontaan että luomalla uusia Aalto-yliopiston yhteisiä kursseja.
Aallon sisäisen liikkuvuuden hakuaika syyslukukaudelle 2010 ja Kauppakorkeakoulun osalta myös kevätlukukaudelle 2011 on 1.--31.5.2010.
Kevätlukukauden 2011 opintoihin hakuaika Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun osalta on 1.--31.10.2010. Täydennyshaku Kauppakorkeakoulun opintoihin toteutetaan 1.--31.10.2010. Kotimaisen liikkuvuuden (JOO) haku syyslukukaudelle tapahtuu Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun osalta huhtikuun loppuun mennessä ja Teknillisen korkeakoulun osalta toukokuun loppuun mennessä.
Joidenkin sivuainekokonaisuuksien hakuajat voivat vielä vaihdella vuoden 2010 aikana, joten hakuajat kannattaa aina tarkistaa kohdekorkeakoulusta.
Kaikki koulut tulevat jatkossa noudattamaan yhtenäisiä aikatauluja sekä Aalto-yliopiston sisäisen liikkuvuuden että JOO-opintojen haun osalta:
syyslukukauden kursseja haetaan huhtikuussa ja kevätlukukauden kursseja lokakuussa.
Liikkuvuusasioista tullaan tiedottamaan jatkossa omilla sivuillaan AaltoInsidessa.
Anneli Lappalainen
Opinto- ja opiskelijapalvelujen vastaava
