laivalaboratorion_aalto-tutkimus.jpg

Aalto-yliopisto mukaan Turun meritekniikan tutkimusryhmään

12.01.2012

Turkuun perustetaan meritekniikan tutkimusryhmä, jonka toimintaan osallistuvat Aalto-yliopisto, Turun yliopisto ja Turun Ammattikorkeakoulu. Turun kaupunginhallitus hyväksyi tutkimusyhteistyöhön liittyvät sopimukset joulukuussa.

Tutkimusryhmän perustaminen liittyy Turun, Uudenkaupungin, Rauman ja Porin kaupunkien lounaisrannikkoyhteistyöhön. Osana tätä yhteistyötä kaupungit ovat perustaneet uuden meriteollisuuden innovaatioalustan, jonka toiminnallisesti olennaisimman osan muodostavat kaupunkeihin perustettavat tutkimusryhmät. Tutkimusryhmien perustamisesta kukin kaupunki vastaa itse ja ne toteutetaan tutkimusyhteistyösopimuksin korkeakoulukohtaisesti.

Turun osalta tutkimusyhteistyösopimukset solmitaan käynnistysvaiheessa vuodeksi 2012 Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Turun Ammattikorkeakoulun kanssa. Tutkimusryhmään voivat halutessaan liittyä myös muut yliopistot ja korkeakoulut. Sopimukseen voivat tulla mukaan erilaiset julkisyhteisöt ja yritykset.

Yhteistyösopimukset tukevat Turun kaupungin tavoitteita edistää meriteollisuuden kilpailukyvyn kehittymistä alueella. Malli tukee myös korkeakoulujen tavoitteita keskittää tutkimusta niiden vahvuusalueilla. Turun kaupungille tutkimusryhmän perustaminen on strategisesti tärkeä asia, sanoo kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

- Tutkimusryhmän perustaminen täydentää Turun pitkäjänteistä ja johdonmukaista panostusta meriklusterin osaamisen vahvistamiseen. Aiemmat askeleet ovat olleet Merilukion perustaminen, Ammatti-instituutin ja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen laivanrakennuskoulutuksen kehittäminen ja Turun ammattikorkeakoulun laivatekniikan opetuksen lisäresursointi.

Meritekniikan tutkimusyhteistyösopimukset muodostavat uudentyyppisen kaupungin ja korkeakoulujen yhteistyömallin. Turussa ja lounaisrannikolla valmisteltu laajempi alueellinen innovaatioalusta ja kaupunkikohtaiset tutkimusryhmät ovat herättäneet jo valmisteluvaiheessa suurta kiinnostusta valtionhallinnossa ja muissa kaupungeissa. Tätä uutta toteutustapaa on mahdollista soveltaa myös muilla tieteen- ja toimialoilla.

- Nyt kaupungin perusrahoituksella käynnistettävä tutkimusryhmä on tarkoitettu meriteollisuuden yrityksille. Kaupunki luonnollisesti toivoo, että alueen meriteollisuus hyödyntäisi uuden innovaatio- ja kehittämisalustan mahdollisuudet alusta asti mahdollisimman aktiivisesti. Vain tämän kautta luodaan kestävä pohja toiminnan pitkäjänteiselle jatkolle ja kehittämiselle, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Professori Pentti Kujala Aalto-yliopiston meritekniikan tutkimusryhmästä pitää tutkimusyhteistyösopimuksia merkittävinä:

- Tämä lisää merkittävällä tavalla Aalto-yliopiston yhteistyömahdollisuuksia Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun sekä alueen yritysten että Turun kaupungin kanssa. Turun kaupungin perusrahoitus varmistaa toiminnan pitkäjänteisyyden sekä kestävän yhteistyömahdollisuuden. Saamme erinomaisen mahdollisuuden viedä käytäntöön tiedeyhteisössä kehitettyjä tuloksia esimerkiksi diplomitöiden kautta.

Lisätietoja:

Dekaani Petri Varsta, petri.varsta [at] aalto [dot] fi, puh. 050 551 3500
Professori Pentti Kujala, pentti.kujala [at] aalto [dot] fi. puh 040 087 8145
Aalto-yliopisto
Insinööritieteiden korkeakoulu

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell, puh. 0400 500 822
Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Esa Tuomisto, puh. 050 559 0514
Ohjelmajohtaja Mervi Pitkänen, puh. 040 535 3066
Tutun kaupunki

 

Takaisin

Bookmark and Share