Haku Aalto-yliopiston uuteen opiskelija-alumni-mentorointiohjelmaan käynnissä

10.04.2012

Aalto-yliopiston alumnisuhteet lanseeraa syksyllä uuden mentorointiohjelman yliopiston alumneille ja opiskelijoille. Ohjelma yhdistää alakohtaisen ja poikkitieteellisen mentoroinnin ja verkostoitumisen.

Samalla pilotoidaan myös kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille suunnattu englanninkielinen mentorointiryhmä. Haku ohjelmaan on parhaillaan käynnissä AlumniNETissä (https://alumninet.aalto.fi/Palvelut/Mentorointi.aspx).

Opiskelija-alumni-mentorointi korostaa opiskelijoiden työelämävalmiuksien edistämistä, opiskelijoiden sekä mentorina toimivien alumnien verkostoitumista sekä tiedon ja taitojen vuorovaikutusta. Opiskelijan ja alumnin kahdenkeskisten tapaamisten ohella tärkeässä roolissa ovat osallistujille yhteiset seminaarit, temaattiset pienryhmätapaamiset ja yritysvierailut.

Mentoriksi voivat hakea kaikki Aalto-yliopiston edeltäjäkorkeakouluissa opiskelleet alumnit, joilla on vähintään viiden vuoden työkokemus. Mentoroitavaksi voivat hakea maisterivaiheen opiskelijat.

Hakuaika ohjelmaan jatkuu 15. toukokuuta asti. Ohjelma kestää lukuvuoden 2012–2013.

Mentorointiohjelmalla on pitkät juuret Aalto-yliopistossa. Opiskelija-alumni-mentorointia on järjestetty Kauppakorkeakoulussa vuodesta 1999 ja Tekniikan korkeakouluissa vuodesta 2000 lähtien. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on syksyllä ensimmäistä kertaa ohjelmassa mukana.

- Sain mentoroinnista todella hyvin tukea ja itseluottamukseni tulevaisuudesta vahveni. Nyt tiedän, mitä haluan tehdä opintojen jälkeen. (mentoroitava 2011)

- Sain mentoroinnista hyviä vinkkejä työelämän haasteita varten ja etenkin omaa työssäjaksamista ajatellen. (mentoroitava 2011)

- Opin katsomaan työelämää laajemmalla näkökulmalla ja huolestuneisuuteni tulevaisuutta kohtaan väheni. (mentoroitava 2011)

- Sain mentoroinnista paljon uusia kontakteja ja ymmärrystä opiskelijoiden nykytilanteesta ja pinnalla olevista asioista. (mentori 2011)

- Olen saanut uusia näkökulmia mentoroitavan puolelta ja olen myös joutunut/saanut tarkastelemaan omia mielipiteitäni ja asenteitani kriiittisesti. (mentori 2011

- Tapaamalla nuoria pystyy itsekin kasvamaan. (mentori 2011)

 

Takaisin

Bookmark and Share