img_3141_486x168.jpg

Klaus Bollinger uhmaa painovoimaa ja ihailee artesaaneja

29.05.2012

Aalto-yliopiston digitaalisen suunnittelun laboratorion ADDLABin viime syksynä käynnistyneessä ADDTHOUGHT-luentosarjassa vieraili 26. huhtikuuta Klaus Bollinger, yksi maailman arvostetuimmista rakennesuunnittelijoista. Hänen ja Manfred Grohmannin toimisto Bollinger + Grohmann on 1990-luvun lopusta asti luonut mielikuvituksen ja käsityön rajat ylittäviä rakennuksia digitaalisten suunnittelutyökalujen avulla.

– Bollinger on työskennellyt liki kaikkien merkittävien arkkitehtien kanssa, muun muassa Frank Gehryn, Zaha Hadidin, Coop HImmelb(l)aun ja Kazuyo Sejiman. Hän todella ilmentää insinööritieteiden taikaa, ADDLABin johtaja Kivi Sotamaa kuvailee Bollingeria.

Digitaalinen murros näkyy arkkitehtuurissa ja rakennesuunnittelussa entistä kompleksisempina rakenteina, joita olisi mahdoton suunnitella ja toteuttaa pelkkänä käsi- ja aivotyönä. Esimerkiksi jatkuvien pintojen trendi arkkitehtuurissa on tullut mahdolliseksi nimenomaan digitaalisten suunnittelutyökalujen ansiosta. Rakennettu ympäristömme on todella muuttumassa.

Viis pylväistä – tai miten oppia sietämään painovoimaa ja kieltämään se

Bollingerin esitellessä töitään vuosituhannen vaihteesta eteenpäin käy pian selväksi, ettei mies juuri pidä pylväistä, ainakaan kantavina rakenteina. Hänen suhteensa painovoimaan on ristiriitainen: toisaalta sitä pitää uhmata viimeiseen asti, toisaalta sen kanssa on pakko tulla toimeen.

­– Tietokonemallinnuksella ja -simulaatiolla rakennusten elementtien väliset voimat voi muuttaa rakenteiksi – ja siten välttää pylväiden käyttöä, Bollinger kertoo.

Monet Bollingerin + Grohmannin töistä ovat jo melkein optisia illuusioita. Esimerkiksi Rolex Learning Center Lausannessa tai BMW Welt Münchenissä vaikuttavat sitä mahdottomammilta, mitä pidempään niitä katsoo ja pyörittää mielessään. Bollingerille jatkuvat pinnat ja painovoiman rajojen kokeileminen vaikuttaa silti olevan tavanomaista ajattelua.

– Kollegani päivittelevät usein, olenko hullu. Varsinkin kustannusten pelätään aina olevan huikeita. Yleensä uskaliaimmat rakenteet ja muodot osoittautuvat kuitenkin edullisimmiksi.

Digitaalisilla suunnittelutyökaluilla voi myös palata ajassa satoja vuosia taaksepäin. Bollingeria viehättää pikkutarkka ja yksityiskohtainen käsityö.

– Suunnitteluohjelmien avulla päästään takaisin artesaanimaisiin rakenteisiin: voimme luonnostella näennäisen sattumanvaraisia ja monimutkaisia rakenteita. Digitaalisella optimoinnilla niiden ominaisuudet ja kestävyys voidaan taata etukäteen, eikä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Suunnittelun työkulttuuri murroksessa

Yhteistyö arkkitehtien ja rakennesuunnitteluinsinöörien kanssa muuttuu myös digitaalisen suunnittelun myötä. Kun kaikilla toimijoilla on samat ohjelmistot käytössä, yhteistä kieltä on helpompi puhua.

– Arkkitehtien ei tarvitse pelätä ammattikuvansa puolesta, vaan nähdä suunnitteluohjelmistot mahdollisuutena. Toimistomme kehitystiimeissä niitä käyttävät eniten juuri arkkitehdit, eivät insinöörit tai matemaatikot, Bollinger rohkaisee.

Bollinger + Grohmann on kehittänyt myös avoimen lähdekoodin ohjelmisto Karamba 3D:n, jolla voi ottaa haltuun koko rakennesuunnittelun kaaren. Geometrisiä malleja ja rakenteellisia malleja voi muokata edestakaisin ja seurata kokonaisuuden käyttäytymistä reaaliajassa. Monia työvaiheita säästyy, ja prototyyppien virtuaalinen testaus onnistuu turvallisesti ja edullisesti.

– Aivan uudenlainen arkkitehtuuri on sekä taloudellisesti että teknisesti nyt mahdollista. Arkkitehdit, jotka hallitsevat digiteknologiaa tai parametrista suunnittelua, hallitsevat myös koko suunnitteluprosessia. Uudet työkalut eivät poista luovuuden tarvetta – päinvastoin. Siinä on nimenomaan ADDLABinkin ydin, Kivi Sotamaa yhtyy Bollingerin kannustukseen.

Tutustu Bollinger + Grohmannin töihin verkossa: http://www.bollinger-grohmann.de/

Karamba 3D-ohjelmiston voi ladata täältä: http://www.karamba3d.com

Aalto-yliopiston ADDLAB: http://addlab.aalto.fi

Teksti: Tapio Reinekoski

Takaisin

Bookmark and Share