Arvostetuksi osaajaksi
Insinööritieteiden korkeakoulusta valmistuneita diplomi-insinöörejä ja heidän asiantuntijuuttaan arvostetaan yhteiskunnassa. Työelämä tarjoaa monelle myös mahdollisuuden edetä urallaan vaativimpiin vastuutehtäviin sekä yritysmaailmassa että julkisella sektorilla.
Koulutusohjelmat on rakennettu siten, että opintoihin kuuluu kunkin alan perusasioita sekä kokonaisuuksien jäsentämistä, syvällistä perusymmärrystä ja kokonaisuuksien hahmottamiskykyä tukevia osuuksia. Valtaosa opiskelijoista tekee diplomityönsä tulevan työnantajansa palveluksessa tai toimeksiannosta, mikä yhdistää opintojen perusasiat tulevien työtehtävien monipuolisiin kokonaisuuksiin.
Aalto-yliopiston strategian mukaisesti korkeakoulun opetusta painotetaan maisteri- ja tohtorikoulutukseen.
Aalto-yliopistossa on käynnissä kandidaatin tutkintojen uudistaminen, jonka yhteydessä opinnot jaetaan nykyistä selkeämmin kandidaatti- ja maisterivaiheeseen.
Tarkemmin vuoden 2013 hakukohteista studies-osiossa (aalto.fi/studies)
Insinööritieteiden kandidaattiohjelmaVoit hakea johonkin Insinööritieteiden kandidaattiohjelman kolmesta hakukohteesta eli pääaineista: kone- ja rakennustekniikka, energia- ja ympäristötekniikka tai rakennettu ympäristö. Pääaineet ovat laaja-alaisia ja tarjoavat sinulle mahdollisuuden löytää oman alasi ennen diplomi-insinööritutkintoon johtavan pääaineen valintaa. Lue lisää |
Maisterikoulutuksen hakukohteetTekniikan kandidaattitutkinnon jälkeen voit opiskellla diplomi-insinööriksi pääaineissa, joiden alat ovat:
|
Englanninkieliset Master-ohjelmatLukuvuonna 2012-2013 Insinööritieteiden korkeakoulussa voit opsiskella kymmenessä kansainväliset maisteriohjelmat sekä poikkitieteellisessä Creative Sustainability -ohjelmassa. |
Insinööritieteiden tohtoriohjelmaInsinööritieteiden tohtoriohjelma koostuu 18 tutkimusalasta, jotka kattavat maankäytön suunnittelun ja kaupunkitutkimuksen, kiinteistotalouden, geoinformatiikan, rakennus-, ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan, koneenrakennustekniikan, energia- ja ympäristönsuojelutekniikan sekä soveltavan mekaniikan. Lue lisää |
Opiskelijaksi Aalto-yliopistoonRakenna oma tulevaisuutesi. Hae Aalto-yliopistoon. |
Into - Aalto-yliopiston opiskelijoilleInto on opiskelijan portaali opiskeluun, yliopiston palveluihin ja omaan yliopistoon liittyvään tietoon. » into.aalto.fi |
Insinööritieteiden korkeakoulu - Tekniikan suunnannäyttäjäksi 2013 (video)
Katso myösi
- Into (Aalto-yliopiston opiskelijoille) (into.aalto.fi)
- Kuinka hakea Aalto-yliopistoon (aalto.fi/studies)


